tiistai 20. joulukuuta 2022

Jouluinen appelsiinikuivakakku

 Syötiin viime viikon perjantaina ensimmĂ€iset jouluruoat, ja tein jĂ€lkiruoaksi omalla reseptillĂ€ appelsiinisen kuivakakun. TĂ€llaisia appelsiinikuivakakun reseptejĂ€ löytyy varmasti moniakin, tĂ€mĂ€ oli nyt oma versioni perinteisestĂ€ leivonnaisesta. Laitoin reseptin talteen kun oli tykĂ€tty, mahdollista myöhempÀÀ kĂ€yttöÀ varten 😍 






Appelsiininen joulukuivakakku 

Ainekset:

4 kananmunaa 

4 dl sokeria 

0,5 tl soodaa

200g paistonkestÀvÀÀ appelsiinimarmeladia

150g appelsiininkuoripaloja

4 dl kauramaitoa 

5 dl vehnĂ€jauhoja 

1 dl perunajauhoja

Kuorrutukseen:

2 dl tomusokeria

2-3 rkl vettĂ€ 

punaista elintarvikevĂ€riĂ€ 

Koristeluun:

hasselpÀhkinÀrouhetta


1. LĂ€mmitĂ€ uuni 175 asteeseen. Vatkaa kulhossa muna ja sokerit kuohkeaksi vaahdoksi. 

2. Sekoita joukkoon kauramaito johon on liotettu sooda, paistonkestÀvÀ marmeladi, appelsiininkuoripalat sekÀ toisessa kulhossa sekoitetut jauhot.

3. Sekoita tasaiseksi. Kaada voideltuun ja korppujauhotettuun torvivuokaan.

4. Paista 175- asteisessa uunissa 40 minuuttia.

5. Kun kakku on kypsĂ€, valmista tomusokerikuorrute. Kaada kakun pinnalle ja ripottele pÀÀlle hasselpĂ€hkinĂ€rouhetta. 



torstai 17. marraskuuta 2022

IsÀnpÀivÀtÀytekakku

 IsĂ€npĂ€ivĂ€nĂ€ 2022 tehty kuuden kananmunan mansikka-kermatĂ€ytekakku. Kaukana tĂ€ydellisyydestĂ€, mutta ihan hyvin tehty tĂ€llaiseksi kotona leipovaksi harrastusleipuriksi. Olin itse tyytyvĂ€inen. TĂ€stĂ€ on hyvĂ€ jatkaa. 


                                     

Toinen kerta elÀmÀssÀni kun kokeilen kÀyttÀÀ pursotusta kakussa koristuksena, yhden kerran olen pursottanut kokonaisen tÀytekakun. TÀytyy kokeilla tÀllÀ tavalla koristella tÀytekakkuja useamminkin.




HedelmÀinen mansikkakerma-isÀnpÀivÀkakku

Ainekset:

Pohja:

6 kananmunaa

3 dl sokeria 

3 dl vehnÀjauhoja

1,5 tl leivinjauhetta

Vuokaan:

voita 

(korppujauhoja)

    TĂ€yte:

mansikkahilloa 

n. 4dl vispikermaa

(vispikerman maustamiseen n. 1tl  sokeria ja 1 tl vaniljasokeria)

Kostutukseen:

kauramaitoa ja vaniljasokeria

Kakun koristeeksi:

persikkaa, pÀÀrynÀÀ, ananasta, viinirypĂ€leitĂ€, punaisia kirsikoita. 

(kÀytin kakun pÀÀlle valmista hedelmÀcoctailia joista valutin hyvissÀ ajoin ylimÀÀrÀisen sokeriliemen pois)

mantelirouhetta

hyytelösokeria

kermavaahtopursotukset


1. Pingota irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperia. Vuoka tulisi olla halkaisijaltaan noin 26 cm. Voitele ja korppujauhota vuoan reunat.

2. Sekoita toisessa kulhossa kuivat aineet, vehnĂ€jauhot ja leivinjauhe. 

3. Sekoita toisessa kulhossa kananmunat ja sokeri kovaksi valkoiseksi vaahdoksi.

4. Kaada siivilÀn lÀpi sekoitettu vehnÀjauho-leivinjauhoseos, ja nostele taikina tasaiseksi.

5. Kaada taikina vuokaan ja paista uunin alatasolla 175 asteessa noin 30 minuuttia.

6. Vaahdota n. 4 dl kermaa. Mausta sokereilla.

7. Leikkaa kakku kolmeen osaan kun on jÀÀhtynyt kunnolla. 

8. Aloita kokoamaan kakku. Kostuta ensimmĂ€inen kerros kauramaidolla (maidolla) johon sekoitettu ripaus vaniljasokeria. 

9. Laita ensin nĂ€kyvĂ€ kerros mansikkahilloa, ja sen jĂ€lkeen noin 1/3 kermavaahdosta. Toista sama seuraavalle kerrokselle. 

10. Aseta kakun kansi ja kostuta sekin. PÀÀllystÀ kakku lopuilla kermavaahdolla. Koristele kakun reunat mantelirouheella.

11. Valuta hedelmĂ€coctailista kaikki ylimÀÀrĂ€inen sokeriliemi pois. Asettele valutetut hedelmĂ€t kakun pÀÀlle. Valmista hyytelösokerista kiille paketin ohjeen mukaan kakun pÀÀlle. 

12. Vaahdota loput kerma, laita pursotinpussiin ja pursota kiehkurat hedelmÀkiilteen reunoille.





lauantai 12. marraskuuta 2022

Barcelonan kÀÀretorttu

Leivoin viikolla brazo de gitanon, espanjalaisen kÀÀretortun, Barcelonan tortun, kun olin tĂ€nĂ€ syksynĂ€ Barcelonassa. 

Barcelonalaisesta kÀÀretortusta on monia eri versioita kuten tĂ€mĂ€. Alunperin perinteisesti espanjalainen kÀÀretorttu on ollut vaalea torttu jonka sisĂ€lle on laitettu kermavaahtoa. Jossain kohtaa on joku sitten keksinyt tehdĂ€ tĂ€stĂ€ erilaisia versioita joita on muutettu suklaiseksi kaakaojauheella. Löysin myös yhden espanjalaisen reseptin netistĂ€, jossa tummaan kÀÀretorttupohjaan tuli suolaa ja tĂ€ytteessĂ€ oli kananmunia ja mascarponetuorejuustoa. 



TÀmÀn reseptin mukaan tÀytteeseen tuli myös inkivÀÀriÀ sokerin lisÀksi. Ohje oli netistÀ Valion sivuilta nimellÀ Barcelonan torttu, mutta tein tÀhÀn joitakin omia muutoksia.

 Esimerkiksi kÀÀretortun pÀÀlle olisi kuulunut laittaa tĂ€mĂ€n ohjeen mukaan mantelilastuja, itse kĂ€ytin kaapista mantelirouhetta. Ja ohjeeseen olisi tullut appelsiininkuorihilloa? josta en ole ikinĂ€ edes kuullutkaan. EikĂ€ sitĂ€ kyllĂ€ löytynyt kaupoistakaan. Korvasin tĂ€mĂ€n ainesosan appelsiinimarmeladilla. Ohjeessa sanottiin ettĂ€ kĂ€yttÀÀ kÀÀretorttuun laktoositonta tummaa vetopohjaa, mutta tein tĂ€hĂ€n myös omalla reseptillĂ€ kÀÀretorttupohjan.


TÀssÀ ohje tekemÀÀni kÀÀretorttuun:

Barcelonan torttu 

Pohja:

4 isokokoista kananmunaa
1,5 dl sokeria
1 dl vehnÀjauhoja
n. 0,75 dl  tummaa kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta

1. Vaahdota kananmunat ja sokeri. 

2. Sekoita kuivat aineet kulhossa ja lisÀÀ ne muna-sokerivaahtoon siivilĂ€n lĂ€pi. 

3. Sekoita varovasti nuolijalla. Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille.

4. Paista uunissa keskitasolla 200 asteessa n. 10 minuuttia. 

5. Ripottele sokeria toiselle leivinpaperille, ja kumoa leivinpaperille kypsÀ kÀÀretorttupohja.

                                                                           Kostutus:

                                                                 appelsiinitĂ€ysmehua

                                                Kostuta kÀÀretorttupohja appelsiinitĂ€ysmehulla. 
                                                                        

                                                                     
TĂ€yte:

200g maustamatonta tuorejuustoa
200g appelsiinimarmeladia
0,5 dl appelsiinitÀysmehua
0,5dl sokeria
2 tl inkivÀÀriÀ
2dl vipautuvaa kuohukermaa

Kuorrutus:

tummaa kaakaojauhetta
mantelirouhetta


1. Vaahdota kulhossa vispikerma. Vispaa sekaan tuorejuusto.

2.  Sekoita tasaiseksi kuorrutteeksi ja mausta sokerilla ja inkivÀÀrillĂ€, sekĂ€ lorauta sekaan appelsiinimehu. Sekoita.

3. LevitĂ€ kuorrutteessa noin 2/3 appelsiinimehulla kuorrutetulle kÀÀretorttupohjalle. Rullaa kÀÀretorttu leivinpaperin avulla rullalle. 

4. Laita loput kuorrutteesta nuolijan avulla kÀÀretortun pÀÀlle, ripottele siivilÀn lÀpi kaakaojauhetta kÀÀretortun pÀÀlle. (Itse tein niin ettÀ laitoin kaakaojauheen pÀÀlle vielÀ hieman tÀytettÀ ja sen jÀlkeen vasta mantelirouheen.)

5. Koristele mantelirouheella. 




đŸ’„đŸ’„đŸ’„đŸ’„đŸ’„đŸ’„đŸ’„đŸ’„đŸ’„đŸ’„đŸ’„đŸ’„đŸ’„đŸ’„đŸ’„đŸ’„đŸ’„đŸ’„đŸ’„đŸ’„đŸ’„đŸ’„đŸ’„đŸ’„đŸ’„đŸ’„đŸ’„đŸ’„đŸ’„đŸ’„đŸ’„

maanantai 31. lokakuuta 2022

Halloweenkuvia đŸŽƒđŸ‘»

Halloweenin virallinen pÀivÀmÀÀrÀ on , 31.10.

Halloween tulee sanasta "All Hallows eve"  pyhimysten pĂ€ivĂ€, pyhĂ€inpĂ€ivĂ€, joka on lyhentynyt muotoon Halloween. Halloween on juhlapyhĂ€, joka on meille ilmeisesti saapunut Amerikasta. Alunperin kuitenkin juhla on perĂ€isin Irlannista, kun irlantilaiset ja skotlantilaiset maahanmuuttajat veivĂ€t perinteen Yhdysvaltoihin 1800- luvulla. 💚Halloween on maallinen juhla jossa juhlitaan henkimaailmaa. Alunperin toukokuussa ollut pyhĂ€inpĂ€ivĂ€ siirrettiin marraskuuhun, lĂ€hemmĂ€s kelttien samhain -juhlaa. Kuolleiden muistelu sopi paremmin syksyyn kuin kevÀÀseen. 

KelttilĂ€inen samhain-pyhĂ€, merkitsee sadonkorjuukauden pÀÀttymistĂ€, ja on myös kelttilĂ€inen uusi vuosi, kesĂ€n pÀÀtös, sekĂ€ pimeĂ€n talvikauden alkamisen juhla. Keltit uskoivat ettĂ€ lokakuun viimeisen ja marraskuun ensimmĂ€isen pĂ€ivĂ€n vĂ€linen verho oli ohut, ja henget pystyivĂ€t nĂ€in ollen vaeltelemaan maan pÀÀllĂ€. 

Keltit uhrasivat ruokaa Halloweenina pitÀÀkseen pahat henget loitolla. Keskiajalla köyhĂ€llĂ€ vĂ€ellĂ€ oli tapana lĂ€hteĂ€ "sielunkierrokselle" pyhĂ€inpĂ€ivÀÀ edeltĂ€vĂ€nĂ€ pĂ€ivĂ€nĂ€. He vierailivat taloissa rukoillakseen talon kuolleiden puolesta, ja saaden palkinnoksi "sielukakkuja". Kun juhlapyhĂ€ siirtyi Yhdysvaltoihin, oville menosta tuli toisenlainen. Lapset alkoivat kiertÀÀ ovilla karkkikierroksella, ja jos karkkia ei saatu, oli kyseiselle talonvĂ€elle mÀÀrĂ€ tehdĂ€ jokin keppostelu siitĂ€ hyvĂ€stĂ€. 

Myös naamiaisasuihin sonnustautuminen samhain aikaan oli keino pitÀÀ pahat henget loitolla. Keltit valmistivat elĂ€inten nahasta itselleen asuja ja ajattelivat ettĂ€ nĂ€in oli turvallisempi liikkua ulkosalla samhain alla hengiltĂ€ piilossa. 

( YlĂ€puolella oleva teksti tehty tĂ€mĂ€n allaolevan linkin pohjalta; 

https://www.valitutpalat.fi/artikkelit/halloween-perinteen-karmiva-historia/)

đŸ’„đŸ’„đŸ’„đŸ’„đŸ’„đŸ’„đŸ’„


KurpitsalyhtyjÀ 2021....

                                        

Alapuolella lisÀÀ Halloween -aiheisia kuvia joita olen vuosien varrella ottanut.đŸ’„

 Kiitokset kuviin esiintyjiksi tulleille henkilöille ja jotka ovat lĂ€hteneet ottamaan kuvia yhdessĂ€ kanssani johonkin. ❤

        
 








đŸ’„đŸ’„đŸ’„đŸ’„đŸ’„đŸ’„đŸ’„đŸ’„

                





. . . . . 
....October 2022.....

Some photos of this year.. 












đŸ’„đŸ’„đŸ’„đŸ’„đŸ’„đŸ’„đŸ’„

Anniinan kanssa otettiin noitakuvia halloweenviikolla 2022 ❤

( Halloween-kuva arkistoista vuodelta 2022. 💜)

torstai 27. lokakuuta 2022

Noitanaisia 🍂

 Minua on aina kiehtonut noidat ja noituus. Niin kauan aikaa kuin jaksan muistaa. Noidissa on jotakin vahvaa naisenergiaa ja mystisyyttĂ€... 

KĂ€ytiin ottamassa Anniinan kanssa tulevaan Halloweeniin sopivia kuvia ja tĂ€llaisia niistĂ€ tuli đŸ–€đŸ‚đŸ’«✨

            Anniina- noita. kuvannut minĂ€.


                                                minĂ€.

















                                            MinĂ€. Kuvannut Anniina. 





Anniina esiintyy kahdessa viimeisessĂ€ kuvassa. 

HyvÀÀ Halloweenia ❤

sunnuntai 23. lokakuuta 2022

Barcelona 09/2022

Barcelonassa, Espanjassa 

Syksy 2022. 


                                    Kasmir. Sagrada Familia. Barcelona.


Kerron vĂ€hĂ€n tĂ€hĂ€n meidĂ€n viime ulkomaanreissusta kaiken nĂ€köistĂ€. Tehtiin reissu siis Barcelonaan, Katalonian pÀÀkaupunkiin syyskuussa 2022...  Barcelonan vĂ€kiluku on noin 1,6 miljoonaa asukasta.


. .. Junan odottelua.... 

...joko juna tulisi jo... 

                                      TĂ€ssĂ€ odotellaan muutaman tunnin pÀÀstĂ€ jo lentokonetta!


MeidÀn majapaikka oli paikassa nimellÀ Santa Coloma de Gramenet. TÀmÀn kaupungin ja Barcelonan keskustorien vÀlillÀ on noin 8 kilometriÀ vÀlimatkaa. SieltÀ kuljettiin metrolla pÀivittÀin Barcelonan keskustaan. Paitsi yhtenÀ pÀivÀnÀ, lauantaipÀivÀnÀ. Silloin syötiin nuudeleita kattoterassilla, vietettiin aikaa ja vain oltiin.

Illansuussa tehtiin vielĂ€ lĂ€mpimĂ€ssĂ€ espanjan illassa retki viereiseen lĂ€hikauppaan ja iltakĂ€velyt kaupungissa. Eka pĂ€ivĂ€ eli torstai, saapumispĂ€ivĂ€, oltiin myös vain tÀÀllĂ€ paikassa, Santa Coloma de Gramenet. Asetuttiin aloilleen saapumismatkojen jĂ€lkeen. Tehtiin ruokaa, tutustuttiin vĂ€hĂ€n tĂ€hĂ€n pikkukylÀÀn kevyesti kierrellen. 



Metrolla pÀÀsi kĂ€tevĂ€sti kulkemaan tĂ€tĂ€ vĂ€liĂ€ edullisesti perhelipulla. Otettiin 10euroa maksava lippu jossa 8 metromatkaa. Matka veloitettiin minulta ja isommalta pojalta, rattaissa kaupungissa kulkeva pienempi ei maksanut mitÀÀn. 

 Perjantaina kĂ€ytiin katsomassa koko meidĂ€n matkaseurue, katolinen kirkko Sagrada Familia, sekĂ€ Els Encants- kirpputorilla kĂ€velykierros, joka on Barcelonan mahdottoman suuri kirpputori ja jonka katto on kuin iso tumma epĂ€symmetrinen peili.

 Kirpputorit ovat itselleni suuren suuri elĂ€mĂ€nmittainen rakkaus. ❤ KirppiksiltĂ€ on aina kiva löytÀÀ jotakin uniikkia ja erikoista. TĂ€llĂ€ kertaa kuitenkin tĂ€mĂ€ markettikierros jĂ€i ihan vain silmĂ€ilyosteluksi.

 Mielenkiintoset aukioloajat oli tĂ€llĂ€ ulkoilmakirpparilla, auki vain keskiviikkoisin ja perjantaisin kello 9-20. Oli kuitenkin enemmĂ€nkin tori, kuin ihan perinteinen sisĂ€tiloissa oleva kirppis. 

 


                                               katolinen kirkko Sagrada Familia. NĂ€yttĂ€vĂ€ nĂ€ky. 
                                                    Varmasti Barcelonan tunnetuin nĂ€htĂ€vyys. 


Kirppareista vĂ€hĂ€n vielĂ€ tĂ€hĂ€n.... 

Olen kĂ€ynyt ihan pienestĂ€ tenavasta asti kirppareilla. 

HyvĂ€kuntoiset tavarat on hyvĂ€ laittaa kiertoon, eikĂ€ jĂ€ttÀÀ esimerkiksi kĂ€yttökelvottomiksi kaapin perĂ€lle lojumaan. Ja myös syy kirppareiden hyödyntĂ€miseen, on juuri se ettĂ€ sieltĂ€ löytyy uniikkeja aarteita.  Kun olin pieni, kirpputorit eivĂ€t olleet sellaisessa suosiossa kuin tĂ€nĂ€ pĂ€ivĂ€nĂ€. NykyÀÀn on toisinpĂ€in. Kirpputorimeininki ja kierrĂ€ttĂ€minen on muotia ja kaikki ostelevat ja vaihtavat tavaraa vĂ€hintÀÀn facekirppiksillĂ€ tai jossakin nettisivukirpparilla. Ihan kiva ettĂ€ tĂ€mĂ€nkin asian kanssa on menty eteenpĂ€in. Kirpparit kunniaan 💓💓💓

Ihan kaikkea ei tietenkÀÀn voi kirppareiltakaan hankkia, korut ja hyvÀkuntoiset pÀÀllysvaatteet, koriste-esineet ja sisustustuotteet ovat sellaisia jotka kirpputoreilta omaan koriin mukaan lÀhtee. Esimerkiksi hiusharjoja tai kÀytettyjÀ meikkejÀ en ostaisi kÀytettynÀ mistÀÀn.

Omien lasten kanssa kierretÀÀn myös paljon kirppareita, etsimĂ€ssĂ€ aarteita.  Jos haluaa löytÀÀ jotakin ainutkertaisia löytöjĂ€, kirpputorit on se paikka jossa niitĂ€ voi kĂ€ydĂ€ etsimĂ€ssĂ€. Ja kun ei etukĂ€teen voi tietÀÀ minkĂ€laisia löytöjĂ€ tulee tekemÀÀn ❤ Kuten olen jo aiemmissa pĂ€ivityksissĂ€ni maininnut, rakastan myös vanhojen jo menneiden vuosikymmenten muotia, ja nĂ€istĂ€ vaatteista löytyy myös vĂ€lillĂ€ jotakin mielettömiĂ€ löytöjĂ€ erilaisista vintage- ja second hand -putiikeista. 

Myös tĂ€mĂ€n pĂ€ivĂ€n muotivaatteita kĂ€ytĂ€n ja ostan tietenkin vaatteita myös uutena. Suosituimpia vaatekauppoja itselleni on  netissĂ€ Zalando, Nelly, Bubbleroom, Ellos, Jeans ja Hersecret. 

(takaisin Barcelona-aiheeseen josta taas hieman poikettiin đŸ˜ƒ)  

Passeig de GrĂ cia -ostoskadulla sijaitsevat Casa MilĂ  ja Casa BatllĂł rakennukset. Talot olivat kyllĂ€ ehdottomasti vierailun arvoisia. KĂ€ytiin nĂ€mĂ€ vilkaisemassa. Mielenkiintoista arkkitehtuuria. Barcelona on tunnettu myös vahvasta jalkapallotaustastaan. Joka puolella oli myynnissĂ€ FC Barcelona -aiheista tavaraa. EhkĂ€ hauskin oli tĂ€mĂ€ karkkipussi, eli pelipaita, joka sisĂ€lsi tikkareita. 





                                                        <Rakkaudet ❤



 Anthony Gaudin suunnittelema talon julkisivu Casa Batllo sekĂ€ Casa Mila,- talo joka aikanaan sai osakseen huvittavaa naureskelua siitĂ€ ettĂ€ talo on kuin kivilouhos.




Casa Mila. 






































Casa Batllo.































Barcelona 


Barcelona on kaupunki Koillis-Espanjassa. SiellĂ€ vallitsee vĂ€limerenilmasto, eli kuumat kesĂ€t ja kosteat, leudot talvet. Suurin osa sateista on kevÀÀllĂ€ ja syksyllĂ€. 

Barcelonan, ja samalla koko maailman yksi tunnetuimmista urheiluseuroista on Futbol Club Barcelona joka on perustettu vuonna 1899. Sen kotistadionin, Camp Noun, katsomoon mahtuu perĂ€ti 100 000 ihmistĂ€. 

Vuonna 1992 Barcelona oli kesÀolympialaisten isÀntÀkaupunki. Olympialaiset myönnettiin kaupungille vuonna 1986. Olympialaisilla on ollut suuri merkitys erityisesti matkailun kehittÀmisessÀ.

Vuonna 2004 Barcelonassa jÀrjestettiin ensimmÀinen Unescon tukema kansainvÀlinen kulttuurien kohtaamispaikka Forum Barcelona 2004.


Barcelona jaetaan kymmeneen alueeseen (districte) ja nÀmÀ alueet edelleen kaupunginosiin (barri).

(https://fi.wikipedia.org/wiki/Barcelona)


đŸ’„đŸ’„đŸ’„

Barcelonassa olikin luvattu koko viikolle sateista keliÀ. Ja sellaista siellÀ vÀlillÀ olikin. Mutta vesikuurot kestivÀt ehkÀ puoli minuuttia eikÀ sitÀ edes ehtinyt tajuaman ettÀ satoi, sateen tipahtelu oli niin vÀhÀistÀ, eikÀ todellakaan ollut mikÀÀn rankkasade. YhtenÀ yönÀ herÀsin kovaan ukonilman jyrÀhtelyyn ja salamointiin.
đŸ’„đŸ’„đŸ’„
Metrotunnelit koin hyvin ahdistavina vĂ€lillĂ€. PitkĂ€t, kuumat kulkukĂ€ytĂ€vĂ€t jotka tulevat jostakin ja menevĂ€t jonnekin..... Ei ollut aina kovin mukavia kokemuksia.  On siellĂ€ maanalla kyllĂ€ kuitenkin omanlaistaan tunnelmaa odottaessa omaa metroa saapuvaksi. Ja monet metroasemat olivat todella hienon nĂ€köisiĂ€, kauniitakin. Muistuttivat jotakin ja tuli mieleen katsottujen elokuvien kohtauksia. ItseĂ€ni ei ihmismassat ahdista, mutta kun eteenpĂ€in katsoo, nĂ€kyy vain tuntematonta tunnelia ties kuinka pitkĂ€lle, umpikujan oloinen tilanne edessĂ€ ja takana, alhaalla maan alla on kuuma eikĂ€ ilma kierrĂ€,  koin muutamat metrokĂ€ytĂ€vĂ€t ja tilanteet tukahduttavina. 

MaskinkÀyttÀminen oli vielÀ Barcelonassa pakollista aikuisilla ja yli 6-vuotiailla kun kulki julkisilla. Myös kun lennettiin takaisin Finnairin koneella, aikuisten oli kÀytettÀvÀ maskia.

Barcelonaan tullaan vielĂ€ toisenkin kerran. Ihan jo senkin takia ettĂ€ paljon sieltĂ€ vielĂ€ jĂ€i nĂ€kemĂ€ttĂ€. 

Ilma oli lĂ€mmin koko viikon, ja varsinkin aamupĂ€ivistĂ€ tosi lĂ€mmin, mutta joinakin iltoina pienen tuulenvireen virratessa oli jopa viluisaa. 
 

                    Rakas ihastelee Espanjan myöhĂ€isiltaa ikkunasta. đŸ’›đŸ–€đŸ’›


Ihmiset tÀÀllĂ€ olivat ihan todella ystĂ€vĂ€llisiĂ€ ja avuliaita. 😍💓

Mutta harvemmin puhuivat kukaan englantia. Edes sana "water" Ei ollut useimmissa kojuissa myyjĂ€lle tuttu. 
ErĂ€s metrotyöntekijĂ€ neuvoi espanjaksi lipun ostossa lippuautomaatista. Itse puhuin englantia. Lippu tuli kuitenkin ostettua. 😃   Kyseinen automaatti oli jotenkin epĂ€kunnossa eikĂ€ antanut lippua joten se piti ostaa toiselta automaatilta. 
Luin vuonna 2015 espanjaa puolisen vuotta, ja osasinkin sen vuoksi matkailuespanjaa silloin jo jonkun verran, ja osasin numeroita, lauseita, sanoja... Espanjan opiskelu kuitenkin jÀi, ja kun kieltÀ ei missÀÀn tule mitenkÀÀn kÀytettyÀ eikÀ kuule, (ei sillÀ ettÀ olisin sitÀ vielÀ edes osannutkaan mitenkÀÀn puhua) mutta ne muutamatkin sanat ja lauseet niin on kyllÀ unohtanut jo melkein kokonaan.

                                                                        đŸ’„đŸ’„đŸ’„đŸ’„

Nukuttiin oikeastaan kummatkin lentomatkat jotka kestivĂ€t yhteen suuntaan 4 tuntia. Kun oltiin tulossa Suomeen, Nipsu 3v. herĂ€si jossakin vaiheessa, kurkisti ikkunasta ulos ja totesi ettĂ€ "hei tĂ€mĂ€ lentÀÀ" 😃


KÀy kurkkaamassa myös kuvia;

Leivoin kÀÀretorttua, kÀy katsomassa;

Oivalluksia onnellisuudesta

KansainvĂ€linen onnellisuuden pĂ€ivĂ€ 20.3.  Keskiviikkona on muuten Onnellisuuden pĂ€ivĂ€. TĂ€ssĂ€ ajatuksiani onnellisuudesta. đŸ’„ MitĂ€ on olla on...