keskiviikko 20. joulukuuta 2023

Kettukarkki -kääretorttu ❤🤍❤

 


            Kettukarkki - kääretortun resepti 🦊❤

Ohjeesta saa noin 15 kääretorttupalaa. 💥💟


Kettukarkki- kääretorttu 

Pohja;

4 isoa kananmunaa 

1,5 dl sokeria

1,5 dl Oboy- kaakaojauhetta

1 dl perunajauhoja

2 tl leivinjauhetta


1. Riko huoneenlämpöiset kananmunat kulhoon ja lisää sokeri. Vatkaa vaaleaksi paksuksi vaahdoksi. 

2. Yhdistä kulhossa kuivat aineet. Ripottele ne siivilän läpi vaahtoon ja sekoita varovasti.

3. Levitä taikina leivinpaperille uunipellille ja paista 200- asteisessa uunissa n. 8 min. 

Tarkista kypsyys ja tarvittaessa pidennä tai lyhennä paistoaikaa!

4. Kumoa pohja sokeroidulle leivinpaperille. Irrota pohjapaperi ja anna jäähtyä. 


Täyte;

280g Fazer Pihlaja - marmeladia 

200g mascarpone- tuorejuustoa 

2 dl tomusokeria

0,5 dl sokeria

2 tl vaniljasokeria

3 dl vispikermaa


Koristeluun; 

Mascarpone-kermavaahtoa

Pihlaja- kettukaramelleja



1. Levitä kääretorttupohjalle koko purkillinen Pihlaja- marmeladia.


2. Vaahdota vispikerma vaahdoksi, lisää mascarponetuorejuusto ja tomusokeri. Sekoita tasaiseksi ja mausta sen jälkeen sokereilla. 


3. Levitä mascarponekermasta 2/3 osaa marmeladipäällysteiselle kääretorttupohjalle tasaisesti lastan avulla. Käännä sen jälkeen rullalle. 


4. Levitä tasaisesti loput mascarponekermasta kääretortun päälle ja koristele kettukarkeilla. 💥

                                    



















sunnuntai 29. lokakuuta 2023

Karvia kesällä 2023 🦋🌞


                           💥🌿💥🍁💥✨💥🤍💥✨💥🍁💥🌿💥🍁💥🤍💥🌿💥🍁💥🤍💥🌿💥🌿💥🍁💥

Kiitokset Senja kuvasta
                    Anne Mattila taidekahvila, kesä 2023. Kiitos Senja alkuperäisen kuvan kuvaamisesta. ❤



💥Pieni kuva-albumi Karvian kylältä kesällä vuonna 2023. 💥


     "Avaruusorvokkeja" Anne Mattilan taidekahvilan ulkopuolella. 💙


                        Masa- kisu makoilemassa. ❤


                                         Anne Mattilan taidekahvila. Oli lämmin kesäpäivä 💛







                                                             Anne Mattilan taidekahvilassa. 



            Anne Mattila taidekahvila, Karvia heinäkuu 2023. ylläoleva valokuva. 💥

Alapuolella olevassa kuvassa Karvian kesäteatterin sisäänkäynnillä olevat vartiosotilaat. 💥



...Kurkkasin jonkin pienen talon ikkunasta sisään kesäteatterin sisäänkäynnin luona.. 😄


Karvian kesäteatteri 🚩


Senja 😍. Karvian kesäteatteri. Heinäkuu 2023. 


Kyläkaupan edustalla...


Istuskelemassa torimyymälän edustalla. 






💥💥

...Nämä olki-ihmiset oli ihan selvästi täällä Karvialla oma juttunsa... Oli tämä pariskunta...



       ....nämä alapuolella olevat kaverukset..


            ....sekä ryhmä näitä kansallispukuisia lampaita paimentamassa... 




                ..Oli myös ulkoileva perhe eräässä kadunkulmassa...



...Karvian kirkko 🚩 iltasella..


           Ikuistus vielä ilta-auringosta ennen junaan lähtöä ja pyörähdystä Parkanossa. 💥


💥💥💥💥💥








keskiviikko 30. elokuuta 2023

Baileys - mokkapalat



Baileys on herkullinen monessakin leivonnaisessa. Olen ennenkin leiponut siitä juustokakkuja sun muuta.. Ajattelin että voisi olla ihan erinomainen mokkapaloissakin. Sujautin taikinaan ja kuorrutteeseen kumpaankin tätä kyseistä kermalikööriä. Oman maun mukaan voi toki kuorrutteen ja pohjan reseptissä olevaa liköörin määrää pienentää.

 Koristelin tällä kertaa mokkikset eli masaliisat niin, että laitoin normaalin tasaisen kuorrutuksen sekä isosti nonparelleja, ja yhteen pohjan osaan harjoittelin pursotella kuorrutusta pienellä tyllalla.  Jos koko mokkapalapellillisen pursottaisi täyteen koristekuviota, kuorrutuksesta voisi tehdä erilaisen..

Ohjeesta saa noin 20 mokkapalaruutua. 





 Baileys -mokkapalat 

Pohja:

4 kananmunaa

2 dl sokeria 

200 g leivontamargariinia

4 dl vehnäjauhoja

1 dl tummaa kaakaojauhetta

2 tl leivinjauhetta

2  tl vaniljasokeria

2 dl Baileys- kermalikööriä


1. Vatkaa huoneenlämpöiset kananmunat paksuksi, vaaleaksi, kuohkeaksi vaahdoksi. 

2. Sulata leivontamargariini joko kattilassa liedellä tai mikroaaltouunissa. Mittaa Baileys voisulan sekaan ja sekoita.

3. Yhdistä toisessa kulhossa kaikki kuivat aineet. 

4. Sekoita vuorotellen Baileys-margariinisula muna-sokerivaahtoon ja ripottele sihdin läpi toisesta kulhosta kuivat aineet. Sekoittele taikina tasaiseksi. 

5. Kaada uunipellille leivinpaperin päälle. Paista 200- asteisessa uunissa n. 20 minuuttia. Tarkista kuitenkin kypsyys. 

6. Nosta mokkapalapohja kunnolla jäähtymään ennen kuorrutteen tekemistä. 



(Omaan makuun nonparelleja saa olla paljon😎.

Nämä olisi kyllä hyviä ihan pelkän mantelirouheenkin kanssa......)


Kuorrutus

70 g voita

½ dl kaakaojauhetta

½ dl vahvaa kahvia 

5 dl tomusokeria

2tl vaniljasokeria 

½ dl Baileys- kermalikööriä 

Koristeeksi:

mantelirouhetta

näyttäviä, värikkäitä nonparelleja 





Kuorrutteen valmistus


1. Keitä kahvi. Sulata voi mikrossa tai vesihauteessa. Sekoita voisula kahvin sekaan, lisää vielä joukkoon Baileys.

2. Sekoita kulhossa tomusokeri, kaakaojauhe sekä vaniljasokeri. Sihtaa kuivat aineet sihdin läpi kahvi-voi- Baileys-seokseen, ja sekoita niin kauan että seos on tasaista.


Kaadoin kuorrutteen hieman jäähtyneenä mokkapalapohjan päälle. Levitin kuorrutteen lastan avulla tasaisesti ja koristelin nonparelleilla ja mantelirouheella. 😎😍


💥💥💥


     ...Yhteen kuvaan kokeilin pursotella päällistä. Jos koko mokkapalapohjan pursottaisi, tekisin notkeampaa kuorrutteesta.
 En tiedä kuka on keksinyt ensimmäisenä pursottaa koristeellisen mokkapalakuorrutteen mutta idea on tosi mainio!


maanantai 31. heinäkuuta 2023

Turku Heinäkuu 2023 ☀

 Turku - Naantali 

Heinäkuu 2023 

💛💜💛💜💛💜💛💜💛

Kävin lasten kanssa heinäkuun lopussa Turussa, ja Naantalissa Muumimaailmassa. Olen käynyt viimeksi pienenä tyttönä näissä kummassakin paikassa. Julkaisin jo ennen tätä päivitystä Muumimaailmasta ja muumeista kuvia ja herätti muistoja kyseinen paikka. 💜

Käytiin maanantaina, ensimmäisenä Turun vierailupäivänä iltakävelyllä ja juomassa mehut ja kahvit Aurajoenrannalla. Heinäkuun viimeinen viikko sattui olemaan todella lämmin ja aurinkoinen alkuviikosta. 💛









💚💛💜💜💚







Turun tuomiokirkko.






Ilta-aurinko meidän majapaikassa. 💛 Tämä oli pieni bed&breakfast -majapaikka jossa viihdyimme hyvin vaikkei huoneessa ollut esimerkiksi tvtä. 


Aamupala oli katettu ruokailuhuoneeseen huoneemme viereen, ja siellä oli tosi lämminhenkinen tunnelma aamuisin. 😍




Taidegalleria majapaikan alakerrassa. 

    
        ...Iltakauppaan. 💛💜

On muuten ihan älyttömän hyvä että myydään hävikkiruokia sillä -60% alennuksella monissa kaupoissa aina iltakahdeksan jälkeen. 


  ...Bussilla Muumimaailmaan 😎




















  🤍🤍🤍💙💙💙🤍🤍🤍💙🤍💙🤍💙

        Lipun hintaan kuului teatteriesitys teatteri Emmassa, Näkymätön Ninni, jota lapset odotti kovasti, ja no miksei nyt äitikin. <3 




... Jotakin nämä kokosivat Muumipeikon huoneessa. 💥 Alakerrassa aiemmin ainakin pelasivat ristinollaa. 😎




💥💥💥💥💥

Oivalluksia onnellisuudesta

Kansainvälinen onnellisuuden päivä 20.3.  Keskiviikkona on muuten Onnellisuuden päivä. Tässä ajatuksiani onnellisuudesta. 💥 Mitä on olla on...