torstai 14. heinäkuuta 2022

Lacrimosan muistolle ❤

Lacrimosan muistolle ❤ 2015 - 2019 

 Tämän päivityksen tein kun Laan kuolemasta on nyt kolme vuotta. Lacrimosa menehtyi tulehdukseen heinäkuun helteillä kesällä 2019

Laa oli maailman kiltein kissa. Kiltti, seurallinen, tykkäsi läheisyydestä ja perheenjäsenistään, aivan valloittavan ihana. kutsuin Laata aina  "maailman kiltein kissa". 

                                                                    Lacrimosa. 2015 - 2019. 




  

Laa loukkaantui kesällä 2019. Laata käytettiin useissa eri elänlääkäreissä ja sai tarvittavan asianmukaisen hoidon, haava ei kuitenkaan lähtenyt heinäkuun helteiden takia toivotulla tavalla paranemaan ja viimeisellä eläinlääkärikäynnillä sain kuulla murskauutiset. Tikkien poistamisen sijaan, pieni Laa jouduttiinkin lopettamaan. 

💜❤ Uusikaarlepyyläisiä kissankelloja❤💜

Oltiin leikkipuistossa tenavien kanssa odottamassa Laata leikkauksesta, ja meidän leikkipaikan reunalla oli nurmikossa sateen kastelemia kissankelloja. Ne jäi ikuisesti ikuistettua ja näistä muistan aina Lacrimosan. 

       𝙻𝚊𝚊 ❣️ 𝚔𝚎𝚜ä 2015. 



                                     Lacrimosa. Pikkukisu. Arka ja  pienikokoinen. tutkimassa uutta kotiaan kesällä 2015. tutustui uuteen perheeseensä, ja sain pitää huolta ettei talon kuningatar ole liian hankala siitä että reviirille on astunut toinenkin kissatyttö. Omistin siis kissan jo entuudestaan, Dakotan. 

            2018. ❤

  ❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤

2015. 𝚂𝚢𝚔𝚜𝚢.. 🍁🍂🍃 𝙻𝚊𝚊 𝚗𝚒𝚒𝚗 𝚔𝚒𝚒𝚗𝚗𝚘𝚜𝚝𝚞𝚗𝚞𝚝 𝚎𝚜𝚒𝚔𝚘𝚒𝚜𝚎𝚗 𝚝𝚊𝚒𝚝𝚎𝚒𝚕𝚞𝚒𝚜𝚝𝚊 𝚎𝚝𝚝ä 𝚘𝚜𝚊𝚕𝚕𝚒𝚜𝚝𝚞𝚞 𝚕𝚘𝚓𝚞𝚖𝚊𝚕𝚕𝚊 𝚒𝚑𝚊𝚗 𝚙𝚊𝚙𝚎𝚛𝚒𝚕𝚕𝚊 💥

                        

                 💙💚💛💜💙💚💛💜💙💚💛💜💙💚💛💜💙💚💛💜💙💚💛💜







💜💓💜

keskiviikko 13. heinäkuuta 2022

Vahvat kauniit esikuvanaiset Marilyn Monroe


 Ei varmaan liene epäselvää kenellekkään mut tuntevalle että olen kyllä tuonut koko pienen elämäni ajan esille kuinka ihastuttava nainen mielestäni Marilyn Monroe oli. Eikä pelkästään siksi että oli maailman kauneimpia naisia, (ulkonäkö ei kuitenkaan ole kaikki siitä mikä ihmisessä on ihailtavaa.) Mutta se on ensimmäinen tietysti joka kiinnittää huomion. 

Yksi minun unelmistani on ollut 14-15-vuotiaasta asti, että joskus vielä käyn hänen haudallaan viemässä kukkia ja näen paikan päällä Marilyn Monroen tähden Hollywood Walk of Famella. 

Marilyn Monroe, (alkuperäiseltä nimeltään Norma Jeane Mortenson) oli yhdysvaltalainen näyttelijä, laulaja ja malli, joka syntyi vuonna 1926 Los Angelesissa, Kaliforniassa 1. päivä kesäkuuta (melkein samana päivänä kuin minä! jos olisin syntynyt tähän maailmaan 2 tuntia myöhemmin oltaisiin synnytty Marilyn Monroen kanssa samana päivänä ❤) Marilyn kuoli 4. elokuuta 1962 barbituraattien, eli vahvojen unilääkkeiden yliannostukseen. Marilynin ajatellaan tehneen itsemurhan.  Myös murhaa on pidetty vaihtoehtona hänen kuolemalleen, mutta mitä enemmän olen hänestä lukenut ja katsonut dokumentteja, sitä enemmän näyttää siltä siihen että ilmiselvin syy Monroen kuolemaan oli yksinkertaisesti vain vahinko. 




Marilyn oli äärimmäisen fiksu nainen vaikkakin hänet miellettiin usein "typeräksi, lapselliseksi bimboblondiksi" roolisuoritustensa takia vaikka ei tätä ollut lähelläkään. Marilyn oli äärimmäisen lahjakas taiteilija ja ammattilainen. Hyvä ja paras siinä mitä teki. 

 Marilyn oli naimisissa kolme kertaa James Doughertyn, Joe Dimaggion ja Arthur Millerin kanssa. Jokainen avioliitto päättyi eroon. Ensimmäinen avioliitto oli hänen naapurinsa Jamesin kanssa joka solmittiin vuonna 1942,  Marilynin (Norma Jeanen) ollessa vasta 16- vuotias. Marilyn työskenteli lentokonetehtaalla josta hänet huomattiin valokuvamalliksi. Dougherty ei tästä asiasta oikein pitänyt. Pari erosi vuonna 1946, Marilynin kokiessa heidät liian erilaisiksi toisilleen. Seuraava avioliitto oli vuonna 1952 baseball-tähti Joe Dimaggion kanssa, mutta avioliitto kesti vain 9 kuukautta. Joe oli koko avioliiton ja seurusteluajan mustasukkainen, mutta eron jälkeen he olivat hyviä ystäviä. Kolmas avioliitto Millerin kanssa solmittiin 1956 joka päättyi avioeroon vuonna 1961. Marilynilla oli muunmuassa romansseja Marlon Brandon ja Frank Sinatran kanssa. 


Marilyn toivoi hartaasti lasta mutta kaikki hänen raskautensa päättyivät valitettavasti keskenmenoon. Syynä tähän oli ilmeisesti hänen endometrioosinsa, vaikkakin sitä koetettiin hänen elämänsä aikana hoitaa. 



Marilynin tavaramerkki oli lyhyet platinanvaaleat hiukset. Kuten ihailemallaan  Jean Harlowilla. Oikeasti aidolta hiusväriltään Marilyn, Norma oli brunette, ruskeahiuksinen.





 MM olisi ansainnut jo elämänsä aikana enemmän arvostusta. Paljon roskaa kirjoitetaan Marilynistä vielä tänäkin päivänä ja monia eri tarinoita ja myyttejä häilyy tähden elämän ja kuoleman ympärillä jotka eivät pidä paikkansa tai joita ei ole pystytty todistamaan. 

 Marilynin tyyliä jäljitellään vielä näinäkin päivänä, se oli jotakin täysin erilaista ja omanlaista. Vaikka Marilyn oli kaunis, rikas ja menestyvä, hän ei elämänkertureiden ja dokumenttien mukaan ollut ikinä kuitenkaan ilkeä tahallaan kenellekkään tai ylimielinen tähteydestään. Eli kaunis ulkoisesti mutta myös sisäisesti. Marilyn ei koskaan haalinut itselleen rahaa tai halunnut menestyä rahan takia, hän oikeasti rakasti näyttelemistä ja halusi kehittyä siinä. Saada tunnustusta työstään eikä pelkästään aina ulkoisesta kauneudestaan. Marilyn tuhlasi rahojaan mielellään muihin, osteli lahjoja, halusi ilahduttaa.

            Marilyn esiintymässä vuonna 1954 yli kahdelletuhannelle yhdysvaltalaissotilaalle Koreassa. 

 
Marilyn Monroe ikonisessa metrokohtauksessa elokuvassa "Kesäleski"






































Alunperin mekon tuulahdus oli vahinko, joka päätettiin kuvata elokuvaan. Kohtausta kuvattiin monta kertaa ja tämä aiheutti Marilynille ja hänen toiselle aviomiehelleen Joe Dimaggiolle hirveän riidan. Muutama viikko kohtauksen kuvaamisesta pari ilmoitti eroavansa. 

Monroen viimeinen elokuva oli Sopeutumattomat - The Misfits vuonna 1961. Paljon elokuvia oli suunnitteilla joita ei ehditty koskaan tehdä, Monroen äkillisen, traagisen kuoleman takia. 


💥💥💥💥💥💥💥💥💥💥💥💥💥💥💥💥💥💥💥💥💥💥💥💥💥💥💥💥💥💥💥

                                    Marilyn- Nainen roolien takana. Museokeskus Vapriikki- 2018.



Tampereella, Museokeskus Vapriikissa vuonna 2018 oli Marilyn Monroen näyttely. Kävin sen silloin katsomassa



2- vuotias Marilyn ❤








            Marilynin muistivihko jossa hänen kirjoituksiaan ja käsialaa. 


Juuri näin. 

                                            

Oivalluksia onnellisuudesta

Kansainvälinen onnellisuuden päivä 20.3.  Keskiviikkona on muuten Onnellisuuden päivä. Tässä ajatuksiani onnellisuudesta. 💥 Mitä on olla on...