Aloitin siis koulun vuonna -96. KÀvin kaksi ensimmÀistÀ luokkaa pientÀ maalaiskylÀkoulua, josta siirryin kolmosluokalle kaupunkiin kouluun, koska pÀÀsin musiikkiluokalle. Kolmosluokalla aloin viettÀÀ aikaa enemmÀn kavereiden kanssa. Kulutin kaikki vapaapÀivÀt pelaamassa nelimaalia tai kiikkupalloa tai pallokuoppaa. Minun lapsuudessa leikittiin ulkona kaikki pÀivÀt. Harrastin showtanssia ja trumpetinsoittoa.
âđđđđđđ - âđđđ€đŠđ Tervetuloa lukemaan mun juttuja đ„
sunnuntai 20. syyskuuta 2026
Camilla Maria #2
sunnuntai 13. syyskuuta 2026
Voimanaisia #3 Marie Curie
Upeita, Voimakkaita naisia;
Osa 3. Marie Curie
Marie Curie - kaikkien tuntema tiedenainen ja aikansa uranuurtaja. Marie Curie eli aikana jolloin naisilla ei ollut mahdollisuutta kouluttautua, mutta hÀnestÀ tuli silti ensimmÀinen nainen joka on voittanut Nobel-palkinnon sekÀ josta tuli professori Pariisin yliopistoon. HÀn oli yksi 1900-luvun tÀrkeimmistÀ naisfyysikoista ja kemisteistÀ, jonka radioaktiivisuuden tutkimukset tekivÀt tilaa myöhemmille löydöksille.
Marie Sklodowska-Curie
syntynyt; 7. marraskuuta 1867. Varsova.
kuollut; 4. heinÀkuuta 1934
Vanhemmat; Ăiti; tyttökoulun rehtori IsĂ€; matematiikan- ja fysiikanopettaja. Perheen viidestĂ€ lapsesta nuorin.
Marie osoitti jo nuoresta lÀhtien suunnatonta kiinnostusta fysiikkaa ja matematiikkaa kohtaan. HÀn seurasi isÀnsÀ jalanjÀljissÀ. Marie työskenteli vÀliaikaisesti monella eri alalla koska hÀnen oli vaikea pÀÀstÀ sisÀlle Varsovan yliopistoon. Koulutus oli tuohon aikaan vain miehiÀ varten. Marie työskenteli kotiopettajana ja vapaa-ajallaan hÀn aloitti tieteellisen koulutuksen kemian laboratoriossa.
Vuonna 1891 Marie muutti Ranskaan ja pÀÀsi Pariisin yliopistoon, Sorbonnen yliopistoon. SiellÀ hÀn alkoi kÀyttÀmÀÀn nimeÀ Marie. HÀnen syntymÀnimensÀ oli Maria, ja tuohon asti hÀn oli kÀyttÀnyt sitÀ nimeÀ. Marie Curie eli tuohon aikaan taloudellisessa ahdingossa.
Marie löysi itselleen miehen, Pierre Curien, ja he avioituivat vuonna 1895.
Marie Curie on edelleen yksi kuuluisimmista naiskemisteistÀ.Mariella oli jo vuoteen 1897 mennessÀ olemassa kaksi yliopistotutkintoa. HÀn myös jullkaisi artikkelin jossa hÀn puhui karkaistun terÀksen magnetoinnista. Curie oli ensimmÀisen tyttÀrensÀ syntymÀn aikoihin jo kuuluisa akateemisessa maailmassa ja hÀn kÀytti aikansa salaperÀisen uraanin sÀteilyn tutkimiseen.
Toisen tyttÀrensÀ syntymÀn aikoihin vuonna 1904 hÀn kovan työn avulla onnistui eristÀmÀÀn kaksi elementtiÀ; radiumin ja poloniumin. YhdessÀ artikkelissa vuosien 1898 ja 1902 vÀlillÀ Curie raportoi miehensÀ kanssa ettÀ radioaktiivisuudelle alistuneena kasvaimen muodostavat solut (syöpÀsolut) tuhoutuivat nopeammin kuin terveet solut.
Marie Curien tutkimukset olivat myös ratkaisevia röntgenin kehityksestÀ potilaille jotka tarvitsivat leikkausta. EnsimmÀisen maailmansodan aikaan Marie Curie auttoi varustamaan ambulansseja röntgenlaitteilla. Punaisen Ristin kansainvÀlinen komitea nimesi hÀnet radiologisten palvelujen johtoon.
Huolimatta menestyksestÀÀn, miestutkijat vastustivat Marieta. HÀn ei suosiostaan huolimatta saanut koskaan suurta taloudellista hyötyÀ työstÀÀn.
MiehensÀ menehdyttyÀ 1906 hÀn astui Pariisin yliopiston puheenjohtajaksi miehensÀ paikalle. MiehensÀ menehdyttyÀ Marie Curie jÀi yksin kahden lapsensa kanssa sekÀ myös huolehtimaan suuresta radioaktiviisuustutkimuksesta. Vuoden 1910 jÀlkeen Marie Curie voitti jÀlleen Nobel -palkinnon.
Marie Curie kuoli leukemiaan 4. heinÀkuuta 1934. Leukemian oli aiheuttanut sÀteily, jolle hÀn oli vuosien aikana jatkuvasti altistunut. Marie Curie haudattiin ensin miehensÀ, Pierre Curien viereen Sceauxiin. 60 vuotta myöhemmin hÀnen jÀÀnnöksensÀ kuitenkin siirrettiin Panthéoniin Pariisissa. Irene, Marien vanhin tytÀr seurasi ÀitinsÀ jalanjÀljissÀ tieteenalalla ja voittikin Nobelin kemianpalkinnon.
Marie Curie on inspiroinut naistutkijoita ympÀri maailman hÀnen tieteellisille tutkimuksille omistautuneisuutensa vuoksi.
LĂ€hteet;
https://mielenihmeet.fi/marie-curie-naisuranuurtajan-elamankerta/
https://fi.wikipedia.org/wiki/Marie_Curie
Lue myös edelliset postaukset Marie Antoinettesta sekÀ Josephine Bakerista.
https://camomillamaria.blogspot.com/2025/02/voimanaisia-1-marie-antoinette.html
https://camomillamaria.blogspot.com/2026/03/voimanaisia-2-josephine-baker.html
Camilla Maria #2
Aloitin siis koulun vuonna -96. KÀvin kaksi ensimmÀistÀ luokkaa pientÀ maalaiskylÀkoulua, josta siirryin kolmosluokalle kaupunkiin kouluun...
-
Kettukarkki - kÀÀretortun resepti đŠ❤ Ohjeesta saa noin 15 kÀÀretorttupalaa. đ„đ Kettukarkki- kÀÀretorttu Pohja; 4 isoa kana...
-
TĂ€ssĂ€ valokuvauksia inspiroituneena 1900- luvun alusta 1920- luvulle.. đ„ Valokuvat kuvattu 2022 - 2025 đ„ (Mallina nĂ€issĂ€ kuviss...

