sunnuntai 28. syyskuuta 2025

Kauneusihanteita 1900-luvulla

Barokin aikana ehostaminen oli suhteellisen niukkaa. Ihosta haluttiin valkoinen lyijynvalkoisilla liiduilla ja puutereilla. Poskipunaa levitettiin pyöreĂ€nmuotoisesti. SilmiĂ€ ehostettiin hiilellĂ€ ja luomille sipaistiin hennaa. Huulet ehostettiin punaiseksi ja kauneuspilkkujakin lisĂ€iltiin kasvoille. Rokokoon aikana puuterin kĂ€yttö oli edelleen suosiossa, haluttiin meikata edelleen liidunvalkoiset kasvot. Kauneuspilkkuja kĂ€ytettiin edelleen ja kulmat olivat ohuet. Meikit olivat vaarallisia koska ne olivat myrkyllisiĂ€. 

1800-luvulla ihon kaunistautuminen meni pois muodista ja puuterin kĂ€yttö jĂ€i pois. EnsimmĂ€iset teollisesti tuotetut kauneudenhoitotuotteet tulivat saataville noin 1850, ja suosittu tuote oli esimerkiksi riisipuuteri. EnsimmĂ€inen huulipuna tuli kauppoihin vuonna 1883. Kulmakarvat olivat nyt tuuheat. 

Mutta minkĂ€laisia kauneusihanteita oli 1900-luvulla? 



1900- luvulla muodissa ja suosiossa oli kauneusihanne nimeltÀÀn Gibson Girl. Charles Dana Gibsonin luoma piirroshahmo Gibson Girl vaikutti sen ajan naisten kauneusihanteisiin. Gibson GirliĂ€ on myös kutsuttu ensimmĂ€iseksi pin-up girliksi. Kukaan todellinen hahmo ei ollut Girbon Girlin taustalla vaan kyse oli piirretystĂ€ hahmosta. 1890-luvulla mallina toimi kuitenkin Charles Dana Gibsonin vaimo sekĂ€ nĂ€yttelijĂ€ Evelyn Nesbit. Camille Clifford tunnettiin "The Gibson GirlinĂ€" ulkonĂ€könsĂ€ vuoksi, vaikka hĂ€n ei piirrosten mallina ilmeisesti ollutkaan. 


Gibson Girlin tunnusmerkkejĂ€ olivat suuri, muhkea kampaus, kurvikas mutta kapeavyötĂ€röinen s-figuurinen vartalo, pystyssĂ€ oleva pÀÀ, sekĂ€ rauhallinen katse. Gibson Girl oli itsenĂ€inen, urheilullinen, ja itsevarma, moderni "uusi nainen". Kun ensimmĂ€inen maailmansota pÀÀttyi, Gibson Girl menetti suosionsa ja vartalonlinja suoristui. 


                                (Kuva; Wikipedia) 


1920-luvulla naiset nyppivĂ€t tummat kulmat ohuiksi viivoiksi, ja silmĂ€t oli ehostettu tummiksi kajalilla. MeikkiĂ€ oli paljon, huulet ja posket olivat punatut. Flapper-tyttö oli muodissa. Flapper -tytöt olivat lyhythiuksisia, runsaasti meikattuja "uuden ajan" nuoria naisia jotka pukeutuivat lyhyeen hameeseen, ja tanssivat villisti jazz-musiikin tahdissa. Flapper-tytöt myös tupakoivat ja ajoivat autoa.  VyötĂ€rölinja oli alhaalla. 























LĂ€hteet; 

https://fi.wikipedia.org/wiki/Ehostus

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/1920-luvun-syntiset-kaunottaret-lue-vinkit-flapper-tyyliin/3195788

https://fi.wikipedia.org/wiki/Gibson_Girl











maanantai 18. elokuuta 2025

RMS Titanic



Titanic - törmĂ€si jÀÀvuoreen vuonna yli sata vuotta sitten, ja vajosi veden alle kohtalokkaasti vieden yli 1500 ihmisen hengen. Rakastan leffaa jossa Titanicin kohtalo on kiedottu Jackin ja Rosen rakkaustarinan ympĂ€rille, mutta aivan yhtĂ€ kiehtovia on kaikki dokumentit jotka kertovat tutkimusmatkoista kyseisen matkustajalaivan historiaan. Titanic on edelleen kiehtova, ja tĂ€tĂ€ historian suurinta merionnettomuutta tutkitaan vielĂ€kin pienintĂ€ yksityiskohtaa myöden. 





10.4.1912 superylellinen Titanic - matkustajalaiva lĂ€hti Southamptonin satamasta Englannista, mÀÀrĂ€npÀÀnÀÀn New York Amerikassa. 

RMS (RMS= Royal Mail Ship) Titanic oli matkustajahöyrylaiva, jonka omisti White Star Line- laivayhtiö. Laivayhtiö pyrki rakentamaan jotakin suurta ja ylellistĂ€. Titanicia alettiin valmistamaan vuonna 1907. Laivan rakentamiseen meni kolme vuotta, ja maksoi 400 miljoonaa puntaa. Laivaa oli valmistamassa yli 8000 irlantilaista työntekijÀÀ, joista myös monet loukkaantuivat sekĂ€ kuolivat tapaturmaisesti jo laivan rakennusvaiheessa. 
Titanic laskettiin vesille 31.5.1911.
Veneen vesillelaskun jÀlkeen sisÀtyöt aloitettiin. Huhtikuun alussa 1912 Titanic lÀpÀisi tarvittavat testit merikelpoisuudesta ja sai luvan lÀhteÀ matkalle satamasta.

Titanic törmÀsi neitsytmatkallaan 14.4. vuonna 1912 jÀÀvuoreen, ja upposi 15.4. klo 02.20. Tarkkaa mÀÀrÀÀ hukkuneista ja kuolleista ei ole tiedossa, mutta laivan mukana kuoli ainakin reilut 1500 ihmistÀ, kaikista yhteiskuntaluokista.
Titanicin hylky löydittiin 1. syyskuussa 1985 hyisen Atlantin valtameren pohjasta. 

                 

 

❤❤❤

 Titanicin aluksen uppoaminen on yksi historian suurimmista onnettomuuksista, ja merellĂ€ sattuneista katastrofeista. Titanicilla oli kaksi sisarta RMS Olympic ja HMHS Britannic. Titanic oli niin samankaltainen sisarensa Olympicin kanssa, ettei siitĂ€ edes tehty piirustuksia rakentamista varten, vaan hĂ€net valmistettiin mallista vierekkĂ€in samalla telakalla Olympicin kanssa. 

Titanic oli huikean ylellinen luksusristeilija jonka jokainen runkoon upotettu niitti oli tehty kĂ€sin. Laiva oli taideteos, aikansa suurin ihmisen rakentama kulkuvĂ€line, jonka ikkunalasitkin olivat viiden senttimetrin paksuisia.  Yhteentoista kanteen jaettu matkustajalaiva Titanic, oli yli 260 metrin pituinen ja korkeudeltaan 53 metriĂ€, ja laiva painoi 46 000 kiloa. Titanicilta löytyi uimahalli, kuntosali sekĂ€ squash-kenttĂ€, juokseva vesi ja astianpesukone. MestaripuusepĂ€t olivat rakentaneet kuuluisan portaikon tammesta ja mahongista. Ja vaikka kolmannen luokan matkustajat matkustivat vaatimattomammin, olot siellĂ€kin olivat hyvin mukavat. Titanic oli rakennettu niin, ettĂ€ siinĂ€ oli 16 osastoa joissa oli vesitiiviit ovet jotka oli suljettavissa, jos rungolle tapahtuisi jotakin. Laipioita ei kuitenkaan pÀÀllystetty ylĂ€puolelta. Laipioiden oli mahdollista tulvia niin, ettĂ€ neljĂ€ niistĂ€ tĂ€yttyi vedellĂ€, ja tĂ€mĂ€n takia alusta sanottiin uppoamattomaksi. 

Laiva kuitenkin upposi Atlantin valtameren pohjaan. Titanicin kohtalon syytÀ on selitetty ilmamassojen lÀmpötilamuutoksien luomien kangastusten vuoksi tehtyjen virhearviointien syyksi. KylmÀn veden kangastukset muuttivat nÀkyvyyttÀ eikÀ lÀhistöllÀ ollut laiva, SS Californian, nÀhnyt kunnolla haaksirikkoa ja tÀstÀ syystÀ ei tullut auttamaan. NÀiden kangastuksien vuoksi myöskÀÀn RMS Titanic ei havainnut jÀÀvuorta tarpeeksi nopeasti. Tunnetuin syy on myös olisi se, ettÀ Titanic eteni hurjaa vauhtia reitillÀÀn jÀÀvuorivaroituksista huolimatta.



Titanicilta on löydetty myöhemmissĂ€ tutkimuksissa kiikarit, joita ei kuitenkaan kĂ€ytetty turmayönĂ€, koska ne olivat lukitun oven takana johon ei laivalta kuitenkaan löytynyt avainta. Olisiko kiikareiden kĂ€yttö voinut pelastaa jÀÀvuoreen törmĂ€nneen laivan? 

Titanicilla oli ilmeisesti koko matkan ajan lĂ€htösatamasta lĂ€htien tulipalo hiilivarastossa, joka heikensi laivan rakennusmateriaaleja. Kun laiva törmĂ€si jÀÀvuoreen, kupristunut ja lĂ€mmöstĂ€ pehmentynyt, tulipalossa vaurioitunut osa laivaa, repeytyi auki laivan törmĂ€tessĂ€ jÀÀvuoreen. Ilman tulipaloa nĂ€in ei vĂ€lttĂ€mĂ€ttĂ€ olisi kĂ€ynyt. Tulipalo hiilivarastossa numero 6 syttyi jo Belfastissa, telakalla jossa Titanic rakennettiin, ja hiilipalon sammuttamiseen oli mennyt neljĂ€ pĂ€ivÀÀ ja tĂ€hĂ€n oli osallistunut useita miehiĂ€.  


Titanicin hylky löydettiin merivoimien toimesta kameroiden avulla vasta vuonna 1985. Hylky hajoaa merenpohjassa lĂ€hes 4000 metrin syvyydessĂ€, ja sillĂ€ on olemassa myös oma bakteerilajinsa jolle on annettu nimeksi Halomonas titanicae. 




                (Kuva otettu; Pixabay)

Titanicin uppoamiseen yhdistetÀÀn virsi "Nearer My God To Thee". PerimĂ€tiedon mukaan virsi olisi ollut viimeinen jonka kuultiin uppoamisen aikana. Kauniin titanic-hymnin voit kuunnella tĂ€stĂ€; 

Vuonna 1997 ilmestynyt, Titanicin tarinasta kertovassa James Cameronin elokuvassa soi elokuvan lopussa Celine Dionin, My Heart Will Go On. TĂ€stĂ€ pÀÀset kuuntelemaan laulun; 

LĂ€hteet;
Dokumentti "Titanic Special - Case Closed"
historianet.fi
Ville MĂ€kipelto - 10 outoa asiaa Titanicin tragediasta 
Dokumentti "Waking the Titanic"



sunnuntai 10. elokuuta 2025

Tallinna đŸ’„

 


Tallinna. 

Autumn 2024 đŸ’„


































Raeapteek - Raadinapteekki đŸ’„

Raeapteek Tallinnassa on vanhin Euroopassa toiminut apteekki, joka on jatkanut toimintaansa samoissa tiloissa alusta lĂ€htien. Vanhin merkintĂ€ Tallinnan raadin muistikirjasta löytyy vuodelta 1422. đŸ’„









sunnuntai 8. kesÀkuuta 2025

LuontoreittejĂ€ #5 Isokarin luontopolku 🌿

 



Isokarin luontopolku Kokkolassa. Paikka on teollisuusalueiden takana. Isokarintie pÀÀttyy parkkipaikkaan meren rannalla. Luontopolun alun löytÀÀ parkkipaikalta oikealta, pienen kĂ€velymatkan pÀÀstĂ€. Reitti on lyhyt, alle puoli kilometriĂ€. Parkkipaikalta löytyy myös lintutorni, jossa voi alueen linnustoa tutkia siitĂ€ kiinnostuneet ympĂ€ri vuoden. 



Pitkospuiden pÀÀssÀ lyhyen kÀvelymatkan pÀÀssÀ on merelle nÀkyvyys, sekÀ iso siirtolohkare pitkospuukÀytÀvÀn vieressÀ.





 Siirtolohkare on jÀÀkaudella jÀÀnyt nyt nykyiselle paikalleen. Reitti on lyhykĂ€isyydestÀÀn huolimatta mielenkiintoinen. Friisinsaari, eli Isokari on kooltaan 5,4 hehtaaria, historiallinen kohde, jossa luonto  ja Kokkolan historia on lĂ€hellĂ€ siellĂ€ kuljeksiessa. Paikalta löytyy infokylttejĂ€ joissa kerrotaan Isokarin historiasta ja paikalta löytyy erikseen paikka evĂ€iden syömiseen. 



Isokarin luontopolku 

Isokarintie 13 

sunnuntai 1. kesÀkuuta 2025

LuontoreittejÀ #4; Lenkkeilyreitti meren jÀÀllÀ

 Nuorisokeskus Villa Elban ja Kokkolan leirintĂ€alueen jÀÀllĂ€ talvella "jÀÀtynyt lenkkeilyreitti". jossa voi lenkkeillĂ€, hiihtÀÀ ja luistella. Villa Elbasta pÀÀsee kĂ€velemÀÀn jÀÀtĂ€ pitkin Kokkolan leirintĂ€alueelle talvisaikaan. 


          (Kuva;Anniina)





Kokkolassa on useita kauniita luontopaikkoja, ulkoilualueita ja kulkureitttejĂ€. 💛TĂ€mĂ€ on niistĂ€ yksi, yksi joka on varsinkin kevĂ€ttalvella tosi kaunis lenkkeilymaisema ja reitti ulkona luonnossa. TĂ€mĂ€ sijaitsee noin 4 kilometrin matkan pÀÀssĂ€ Kokkolan keskustasta. Olen myös tallentanut tĂ€hĂ€n asti neljĂ€ muuta luontoilureittiĂ€ jotka ovat kaikki Kokkolan kaupungin lĂ€heisyydessĂ€. Pituudeltaan jokainen reitti on eri mittaisia. 

Merenrannalle jÀÀlle kÀvelemÀÀn;

Sannanrannantie 60, 67200 Kokkola. 

Laajalahden luontopolku;

 https://camomillamaria.blogspot.com/2024/07/luontoreitteja-1-laajalahti-3km.html

Luontoreitti vanhan majakan luokse; 

https://camomillamaria.blogspot.com/2024/12/rummelo-harrbadan-luontoreitti.html

Harjukarin luontoreitti Marinkaisissa;

https://camomillamaria.blogspot.com/2025/01/harjukarin-tonttupolku.html

Hokin lenkki Kokkolan Öjassa; 

https://camomillamaria.blogspot.com/2024/07/hokin-lenkki-12-km.html


sunnuntai 27. huhtikuuta 2025

đŸ’„Muotia 1900 -luvulta 1920- luvulle đŸ’„

1900-luvulla oli suosiossa belle epoque- tyylisuuntaus (joka alkoi vuonna 1810 jatkui vuoteen 1914) Belle epoqueen kuului tiukka ylĂ€osa ja alaspĂ€in levenevĂ€ hameenhelma, sekĂ€ korkea kaulus. Nilkutushameet olivat muodissa 1900- luvulla sekĂ€ empirelinja. Empirelinjaisessa vaatetuksessa ei ollut enÀÀ vyötĂ€rö kuten aiemmin, vaan nyt mekot riippuivat olkapĂ€iltĂ€ joka  teki vartalon linjasta varsin suoran. 1920- luvulla vyötĂ€rölinja laskeutui alas vyötĂ€rölle, ja rinnat ja naiselliset vartalonmuodot katosivat. Turkiskaulukset ja somisteet vaatetuksessa olivat hyvin suosittuja ja ovatkin yksi tuon ajan suurista muotijutuista.



                                                                       (kuva; Pinterest)


(Kuva otettu PinterestistÀ)

Vaatteissa 1900-luvun alussa noudatettiin empire-vyötĂ€rölinjaa, ja yksi tuon ajan muotivillityksistĂ€ olivat nilkutushameet. Empirelinjalle ominaista oli siluetti joka oli pylvĂ€smĂ€inen yhdistettynĂ€ kapeaan hameen osaan. VyötĂ€rölinja oli rinnan alapuolella, ja myös helma lyheni. Linja oli suora eikĂ€ enÀÀ korostanut vyötĂ€röÀ. Lepakkohihat, vĂ€ljĂ€t hihat sekĂ€ ylĂ€osa joka oli kietaisumallinen olivat tyylisuuntauksen keskipisteitĂ€. Nilkutushame oli muodissa vain lyhyen aikaa, koska pukeutumisesta haluttiin vapaampaa, eikĂ€ epĂ€kĂ€ytĂ€nnöllinen nilkutushame ollut sellainen. Nilkutushame oli todella kapea polven ja nilkan kohdalta, ja teki kĂ€velystĂ€ hankalaa, kun hameen kĂ€yttĂ€jĂ€n tĂ€ytyi sipsutella eteenpĂ€in sÀÀrien ollessa kokonaan yhdessĂ€.  Sota-ajalla krinoliini ja tynnyrihame oli hetken muodissa. 1900-luvulla hattu, jakku ja A-linjainen levenevĂ€ hame olivat suuressa suosiossa. 


                                                              (Kuva;Pinterest)

Sodan jĂ€lkeen hilpeĂ€llĂ€ 1920- luvulla naisten muoti vapautui entisestÀÀn. Hameen helmat lyhenivĂ€t ja leningit olivat hapsuilla somistettuja ja kimmeltĂ€viĂ€ erilaisten koristeiden ansiosta. A-linjaiset hameet olivat edelleen muodissa vaikka charleston-leninki oli tuon ajan suurin muoti-ilmiö. VyötĂ€rölinja laskettiin lantiolle ja sitĂ€ korostettiin pystyraidoin. Voguessa oli kirjoitus "Pariisi siunaa erimielisyydet hameen mitasta" Suunnitteljat kun eivĂ€t osanneet pÀÀttÀÀ kuinka paljon sÀÀrtĂ€ tulisi nĂ€kyviin hamemuodissa jĂ€ttÀÀ. Coco Chanelin mekko jĂ€tti sÀÀrtĂ€ useammat kymmenet sentit nĂ€kyviin ja edelleen tuona aikana Chanelin suunnittelema musta coctail- mekko on jÀÀnyt ajattomaksi muoti-ilmiöksi jota kĂ€ytetÀÀn edelleen. 



Charleston- leninki 

Jazz-tytöt, flappersit olivat charleston-tyttöjĂ€ jotka tanssivat, juhlivat ja tupakoivat. Le garconne- tyyliin uskovat nuoret naiset edustivat uutta tyylisuuntausta jonka tarkoituksena oli saada nainen nĂ€yttĂ€mÀÀn nuorelta sekĂ€ poikamaiselta. Lantio oli hĂ€ivytetty nyt kokonaan ja vartalonmuoto oli tĂ€ysin suora. Helmat lyhenivĂ€t polven korkuudelle. Garconne- tyylin kehitti Coco Chanel yhdessĂ€ Jean Patoun kanssa. Jean Patou kehitteli raidallisia urheiluasuja, joita pystyi hyvin kĂ€yttĂ€mÀÀn Rivieralla. Nuorten pukeutumiseen kuuluivat "Oxford Bags"- housut; vĂ€ljĂ€t housut jotka kiristettiin nyörillĂ€ vyötĂ€röltĂ€. 



Pyjamat joissa oli kiinalaisia kuviointeja sekĂ€ satiiniset ja silkkiset jakut olivat suuressa suosiossa. Suora, napitettava jakku sekĂ€ kangasvyöllĂ€ kiinnitettĂ€vĂ€t takit joissa oli korkeampi kaulus olivat muotitietoisten suosituimpia vaatevalintoja. Turkiskauluksiset takit jotka kiinnitettiin yhdellĂ€ solmulla ja napilla, olivat muotia tuohon aikaan naisten keskuudessa. 

 (Seuraavat allaolevat kirjoitukset lĂ€hes suoria lainauksia kirjasta Vintage Fashion)


CHALESTON -LENINKIEN TYYPILLISIÄ PIIRTEITÄ

* EpĂ€tasaiset halkiolliset helmat ja takaa pidemmĂ€t nenĂ€liinakulmat 

* Egyptin ja art decon innoittamat kuva-aiheet 

* NĂ€kyvĂ€t saumakoristeet ja kaksoissaumat 

* Viistot linjat ja epĂ€symmetriset, koristeelliset pÀÀntiet 

* Taskut, napit ja vyöt 

* Hameiden laskostetut kaitaleet ja myötĂ€laskokset 

* Lanteille vyötetyt arkipuvut 

* SyvĂ€n uurretut pÀÀntiet ja selĂ€t, kapeat olkaimet 

* Kapeat valuvat huivit, jotka joskus kiinnitettiin leninkeihin. 

(YllĂ€oleva suora kopio kirjasta, Vintage Fashion, Zandra Rhodes) 

( Kuva; The Great Gatsby- tapahtuma HelsingissĂ€, Vanha Ylioppilastalo tammikuu 2024) 







Muodin tunnusmerkkejĂ€ vuosilta 1900 - 1920 ; 

(LĂ€hteenĂ€ lĂ€hes suora lainaus kirjasta Vintage Fashion - Zandra Rhodes- 

"Aikakauden tunnusmerkkejÀ 1900-1929")

* Helmi- ja hapsukoristeet

- Paljeteilla ja sulilla koristellut iltapuvut olivat tyypillisiĂ€ charleston- aikakaudelle 1920- luvulla. 

* VartalonmyötĂ€inen iltapuku 

- Virtaviivaiset iltapuvut valmistettiin sifongista, silkistĂ€ ja kiinankrepistĂ€, ja ne kietoutuivat naisvartalon ympĂ€rille ohuiden olkaimien kannattelemana. 

*Geometria 

- Voimakkaat, isokokoiset ja kaarevat kuviot syvĂ€n punaisen, mustan ja sinisen sĂ€vyissĂ€ ilmestyivĂ€t vaatteisiin 1910-luvulla muiden geometristen ja kubistityylisten kuvioiden rinnalla. 

* Edvardiaaniset puserot 

- Edvardiaaninen pusero, joka valmistettiin joko pitsistĂ€ tai kĂ€ytĂ€nnöllisesti raitakankaasta, oli loistava esimerkki aikakauden kaksijakoisesta naiskĂ€sityksestĂ€; nainen oli sekĂ€ kaino ettĂ€ itsevarma. 

* S- korsetit 

- Vuosisadan alun korsetilla luotiin keinotekoisesti ihanteellinen naisvartalo, johon kuului kapea vyötĂ€rö. 

* Nilkutushame 

- Kun belle epoquen ankarasta siluetista oli pÀÀsty, leningit muuttuivat vĂ€ljemmiksi, ja Paul Poiret teki kÀÀnteentekevĂ€n keksinnön luodessaan lyhyemmĂ€n, kapean "nilkutushameen" joka oli nilkoista pohkeeseen tiukka mekko, jolla oli hyvin vaikea kulkea, ja tĂ€mĂ€ mekkomuoti ei hirveĂ€n kauan pysynyt suosiossa. 

EnsimmĂ€isen maailmansodan aikana muotiin tulivat jĂ€lleen myös nyörisaappaat. 

* Laskettu vyötĂ€rö 

- Kurveja ja tiimalasivartaloa haluttiin hĂ€ivyttÀÀ, ja vyöt ja nauhat solmittiin lanteille. VyötĂ€rö katosi, ja nĂ€in syntyi 20- luvulla ihannoitu suora, poikamainen vaatetyyli. 

* Sametti ja turkikset 

- Turkistakit- ja koristeet olivat hyvin suosittuja. Polvipituiset takit olivat usein kietaisumallisia, tai niissĂ€ oli vain yksi iso nappi, saalikaulus ja leveĂ€t rannekkeet. Takeissa, viitoissa ja leningeissĂ€ kĂ€ytettiin myös samettia; ylellinen materiali kuului vauraaseen tyyliin ja art deco- henkeen. 

Oon myös tehnyt erillisen postauksen 1920- luvun muodista; 

https://camomillamaria.blogspot.com/2025/02/muotia-1920-luvulla.html

Kiitos kun luit. :)

Nivalan Crazyland đŸ’„

  Nivalan Crazyland  Makkaratie 1311, 85640 Nivala  Crazyland on avoinna vuorokauden ympĂ€ri vuodenajasta riippumatta ja alueelle on vapaa pĂ€...