maanantai 30. syyskuuta 2024

Luontoreittejä #1; Laajalahti 3km

Näitä erilaisia pitkospuita, luontoreittejä ja ulkoilupaikkoja tulee kierreltyä eri paikoissa pitkin ja poikin, on tullut muutamia kuvia niiden luona näpsäiltyä, nämä kuvat kesältä 2023 Laajalahden luontopolulta, Kokkolasta. 

Mehutauolla ennen paluumatkaa.. 💥





Pienempi kulki pyöräkärryn kyydissä Laajalahteen asti. Löydettiin periltä kahvikoju ja heitettiin muutama frisbee ennen kuin lähdettiin rengasreitille. Ekat kerrat lapsi kulki tämän reitin kantorepun kyydissä, nyt on jo sen verran iso että kulkee itse, ja tämä nyt tällä hetkellä sopivan mittainen tähän hetkeen. 

💥Keski-Pohjanmaalla on 3,5 kilometrin mittainen luontoreitti. Reitti on siis kokonaan edestakaisin kuljettuna tuon reilu kolme kilometriä. Reitti on vuoroin korkeaa kaislikkoa, välillä kuljetaan metsässä. Täältä löytyy myös uimaranta sekä mahdollisuus frisbeegolfaamiseen. Reittiä on hyvin helppo kulkea. Pitkospuut kulkevat koko matkan ajalta, eikä polulla ole mitään jyrkkiä nousemisia. (paitsi päässä lintutornin portaat, mikäli haluaa käydä siellä piipahtamassa)


Ollaan retkeilty täällä monta kertaa, eri vuodenaikoina, ympäri vuoden, ja aina on päässyt kulkemaan. Täältä löyty myös lintulava, ja lintupiilo. Nuotiopaikalla voi paistella makkaraa ja vaahtokarkkeja. 



Retkeilyajankohta
oli 
kesällä
vuonna 2023. 






..Aina löytyy jotakin ihmeteltävää. Tällä kertaa esim. sisilisko. 


Luontopolun varrelta löytyy useitakin kylttejä, joissa on tietoa Laajalahden lähiluonnosta.













Uimarannalle lähtee myös parkkipaikalta hyvät, helppokulkuiset pitkospuut ja rannalta löytyy toinenkin, korkeampi lintutorni. 







Kesä 2023. 


Ei tietoa mikä ötökkä ylempänä, ja missä mahtaa olla nykyään, mutta hieno väritys sillä oli! Yleensä tuolla on kesäaikaan tosi paljon ampiaisia.

 Täältä löytyy myös keskeltä reittiä, puinen pöytä ja penkkejä. Ollaan tehty joskus esikoisen kanssa taskulamppujen kanssa joulukuussa retki tänne Laajalahden luontopolulle, pidettiin juomatauko ja juotiin sen pöydän luona kaakaomukilliset. Ollaan myös lasten kanssa käyty piirtelemässä siellä pöydällä eväiden kanssa, joskus muutama vuosi sitten. 











Laajalahti, Kokkola, Keskipohjanmaa. 

Hietanokantie 238. 











Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Luontoreittejä #1; Laajalahti 3km

Näitä erilaisia pitkospuita, luontoreittejä ja ulkoilupaikkoja tulee kierreltyä eri paikoissa pitkin ja poikin, on tullut muutamia kuvia nii...