Henkinen vai hengellinen ?

Henkisyys on kiinnostusta elämän tarkoitusta, ihmisyyttä, ihmisen menneisyyttä eli historiaa sekä taidetta kohtaan. Hengellisyys on henkisyyden uskonnollinen ulottuvuus ja elämän suunnan näyttäjä, jos ihminen orientoituu hengellisesti.

Yläpuolella oleva lainaus tekstinpätkä suoraan kopioitu Diakonia-ammattikorkeakoulun sivuilta, jossa määriteltynä henkisen ja hengellisyyden käsitteen eroavaisuudet, koska en itse sitä osannut sanoa paremmin, enkä edes yhtään mitenkään. 

Itseäni rikastuttaa syvälliset keskustelut ja pohdiskelut, jossa puolin ja toisin jaetaan ajatuksia ja näkökulmia, ja opitaan niistä ehkäpä uusia juttujakin. Täällä blogissa ja someissa harvemmin tuon mielipiteitäni mitenkään kovaäänisesti esille, tää on kanava mun persoonan ja tyylin esilletuomiseen, sekä väylä ottamieni valokuvien näyttämiseen, sekä tykkään kirjoitella ja harjoittelen kirjoittamista, joten näitä raapusteluja säännöllisesti tuon esille myös täällä, yhdistämättä niitä kuitenkaan sinänsä hirveästi mitenkään muuhun julkiseen kannanottoon, mielipiteeseen tai toimintaan. On äärimmäisen antoisaa käydä omassa elämässään keskusteluja, jossa pyöritellään ja pohdiskellaan jotakin asiaa, teilaamatta kenenkään ajatuksia automaattisesti vääränlaisiksi, vaan ollaan just liikkeellä sillä mielellä, että ehkä voidaan oppia jotakin tai joku uusi näkökulma aukeaa. Kun "keskustelupöydästä" noustaan, ei ole tarkoitus että kenenkään mielipiteet ovat muuttuneet, vaan mahdollisesti ollaan havaittu jotakin uutta. 

En ole minkään uskonnon uskovainen suoraan, monissa uskonnoissa on hyviä asioita joita seurata elämässä. Olen kiinnostunut eri uskonnoista ja niiden toimintatavoista. Kuitenkin myös itse liputan sen puolesta että ihminen elää omalla toiminnallaan mahdollisimman tietoisesti, kaiken toimintansa tukiessa kaikkea. Luonnon vuodenaikojen vaihteluiden seuraaminen ovat isossa osassa omassa elämässäni. Luonto ja luonnon monimuotoisuus vuodenaikojen vaihteluineen ovat rikas asia ja on onni että täällä meillä sellaisia on ainakin pääsääntöisesti neljä kappaletta.

"Vuodenkierron uudella tavalla seuraamisen tuottama vapaus voi syntyä, jos kaikista vuodenajoista tulee ihmisille kuin ystävä ja tukija. Ei vain osasta, ja lopuista lähinnä haitta, kiusa, tai jokin kettumainen ajanjakso vuodesta. Hyväksi tai huonoksi arvottamisen tarve saattaa jopa poistua kokonaan ja heijastua vapautena muihinkin elämänalueisiin. Ja jos ja kun kokee vapautta, se lisää usein myös luomisvoimaa."

Ylläoleva, kursivoitu tekstinpätkä lainattu Saaga Saarnisolan kirjasta Luonnonpakanan vuodenkierto - kahdeksan elävää vuodenaikaa. 

 Tässä en nyt tarkoita etteikö joku huono aamu vituttaisi vaakatasoinen räntäsade tai joku muu yhtä ärsyttävä sääilmiö, säät ärsyttävät ja ovat eri asia (en todellakaan odota niitä hemmetin luistinratateitä, joita joutuu taas kevättalvella sipsutella!) mutta siis kun on voittanut haasteita ja kipukohtia elämässään, tietoinen läsnäolo auttaa pysymään paremmin päätöksessä elää hyvää elämää. Kun kiinnittää huomionsa erilaisiin kiintopisteisiin, pysyy paremmin siinä päätöksessä, mitä kohti haluaa edetä ja mistä on jo päättänyt luopua ja mitkä tukevat sun tavoitteita ja päämääriä.  Kun vuotta seuraa ympäri vuoden tyyliin päivä ja viikko kerrallaan, tarkastaen tavoitteitaan ja päätöksiään, elämä on rauhallisempaa. Monet kerrat olen kadottanu tämän yhteyden ja sitten taas palannut sen äärelle, kun olen huomannut etten ole voinut tarpeeksi hyvin. 

     

En myös usko absoluuttiseen pahuuteen tai hyvyyteen, vaan kumpaakin niistä on olemassa ihan kaikkialla. Siksi olen usein ihmetellyt kun oon esimerkiksi jostakin foorumeilta lukenut, että jotakin uskonnonharjoittajaa tai ihmistä joka puhuu elämänilon lisääntymisestä ja henkisestä kasvusta, kutsutaan tekopyhäksi tai vääräksi, teennäiseksi ja feikiksi, mikäli ei aina toimi täydellisesti sen mukaan miten elämästä ajattelee. Eihän elämän tarvitse olla jotenkin täydellistä, eikä semmonen ole edes mahdollista. Aika tylsää olisi täydellinen, muovinen elämä. Eikä kaikki uskonnollisuudesta, henkisyydestä ja hengellisyydestä kiinnostuneet ihmiset leiju mitenkään maanpinnan yläpuolella, virheettöminä ja hengettöminä... Elämä on nimenomaan aika hankala ja moniulotteinen, raskas matka, joten sallitaan virheet ja mahdollisuus kasvaa ja kukoistaa. 

Kunnioitan jokaisen normaalia uskontoa (nykyään kunnioitan, näin ei kuitenkaan ole ollut aina, vaan olen ollut näissä asioissa myös aikoinaan hyvin epäkunnioittava) Uskonto, henkisyys ja hengellisyys voi parhaimmillaan tukea ihmisten rajujakin elämänmuutoksia, tuoda onnea, iloa ja merkityksellisyyttä elämään, mutta itse ajattelen niin, että oma sisäinen, henkilökohtainen voima, joka perustuu itsetuntoon ja omaan persoonaan, sekä moraalinen kompassi ja kriittinen ajattelu, on ne tärkeimmät jotka ohjailee loppupeleissä elämää. Voimavaroja voi toki löytää useastakin eri asiasta ja tilanteesta, löytää lohtua, apua ja johdatustakin, ja uskonnot voivat olla tällainen valtava voimavara. 

Nuorempana olin todella epäkunnioittava kristinuskovaisia ihmisiä kohtaan. Koin olevani jotenkin hirveän fiksu kun olin "älynnyt" sen että siinä on aukkoja ja asioita joita ei voi selittää ja puheet kääntyy ympäri ja blaa blaa blaa... Saatoin väitellä kristinuskovaisten kanssa kärkkäälläkin kielellä näistä asioista ja koin jotakin hemmetin epämäärästä tarvetta todistaa niitä vääräksi. Nykyään kun itselläkin on tosi tärkeä osa elää päivittäin tutkien omaa sisintä ja toimintaa, ymmärtää miten tärkeää se uskonto on niille ihmisille ollut, ja on, ja miten epäkunnioittavaa ja loukkaavaa on "haukkua" toisia, niiden arvoja ja uskontoa. 

Ajattelen myös, että osittain tämä oli kateutta, koska nämä uskovaiset vaikuttivat tasapainoisilta, heillä oli jotakin jota seurata ja joka piti päivittäin heitä pystyssä. Itse olin tosi hukassa elämäni kanssa ja sisäinen tasapaino ja rauha olivat asia, jonka tuskin tiesin edes olevan olemassa. Joten, uskon että tää epäkunnioitus näitä sisäisen onnen tavoittaneita ihmisiä kohtaan oli myös sitä, että olisin halunnut itsekin olla siinä samassa pisteessä. En koe enää tänäpäivänä uskonnollisia, hyökkääviä väittelyitä ollenkaan mielekkäiksi, erilaisista uskonnoista voi kyllä keskustella, mutta "juupas eipäs"-väittely on omalta osaltani uskontoasioissa ollut ohitse jo pitkän, pitkän aikaa. 

En myös koe uskontojen tuputtamista mitenkään luontevaksi, ajattelen että jokainen löytää oman uskonsa joka itseään resonoi, jos tämmöinen on tarkoitettu tapahtuvaksi, tai sitten ei löydä mitään ja saa voimavaroja jostakin muualta. Keskustelut uskonnoista, henkisyydestä ja hengellisyydestä ovat myös mielenkiintoisia. Kuitenkin, jos jokainen keskustelun aihe liukuu aina saman uskonnollisen asian äärelle ennemmin tai myöhemmin, koen sen vähän ikävänä ja että ehkä henkinen puoli on lähtenyt niinsanotusti "laukalle". 

Uskontojen tuputtamisella en tarkoita vaikka perheessä uskonnollisten arvojen siirtämistä omille lapsilleen. Rakkaudelliset elämänohjeet voivat olla tärkeitä arvoja myöhemmin elämässä vaikka ei uskovainen aikuisena itse olisikaan. En myöskään tarkoita etteikö omaa uskovaisuuttaan voisi tuoda esille, se ei ole uskontojen tuputtamista. Uskovaisuus saa näkyä ja kuulua kyllä ihmisestä, mikäli ihminen uskovainen on. 

Sanoin tän kirjotuksen tuolla aikaisemmassa vaiheessa, että itse saan tietyistä asioista onnea ja iloa ja voimavaroja arkeen. Se. mikä toimii toisella, ei aina kuitenkaan ole toisen juttu. Tärkeintä on mielestäni kuitenkin se, että voi ajatella olleensa onnellinen ja eläneensä tämän elämän hyvin, niin itseään kuin muita kohtaan, sitten kun meillä on päivät täydet. 

Ja sit vielä tähän loppuun, henkinen kasvu---mitä se on ? 

Henkinen kasvu tapahtuu, kun yksilö tulee tietoisemmaksi omasta itsestään, ja ryhtyy tietoisesti käsittelemään toimintamalleja, asenteita, arvoja, tekoja ja tapoja, joita hän haluaa muuttaa. Prosessi alkaa omaan itseen tutustumisella, jolloin omia ajatuksia ja käyttäytymismalleja tutkitaan rehellisesti.

Kasvu tapahtuu sisältä ulospäin.

Henkinen kasvu auttaa kohtaamaan elämään kuuluvat kärsimykset, kriisit ja haasteet ja hyväksymään ne osana kasvua. Kyse ei siis ole pelkästään “hyvistä viboista”. Elämä on kokonaisuus, johon kuuluu valoa ja varjoa.

(www.kasvunkajo.fi)

Netistä lainattu ylläolevat lauseet Lähde mainittu. Eivät ole omia kirjoituksiani. Tuosta korostan juurikin tuota, että ei ole mitään "hyppyä täydelliseen elämään, joka vaan oli ensin tosi huonoa ja sitte siitä tuli hyvää ja parempaa ja täydellistä", vaan elämä on kokonaisuus, valoineen ja varjoineen, ja tarkoitus on tietoisesti käsitellä, rehellisesti peiliin katsomalla, omia käyttäytymismallejaan ja kasvaa niistä, hyväksyen että paskaa tapahtuu ja paskastakin voi kasvaa. 

Oletko sä uskossa? Kiinnostaako henkiset ja hengelliset asiat? Oletko kiinnostunut jostakin uskonnosta?