Kuvia Varkauden kaupungista syyskuussa 2022.
Syyskuun alussa viikonloppuvierailu Varkaudessa, Pohjois-Savossa, noin 20 000 ihmisen asuttamassa kaupungissa.
Kaupunkia tuli kierreltyä ristiin rastiin läpi, vaikkakin kiinnostavat museot jäivät nyt tällä kertaa. Täältähän löytyy siis esimerkiksi Tatuointimuseo, Mekaanisen musiikin museo, Taipaleen kanava-museo....
....kaikki vesistöaiheiset nähtävyydet aina kiinnostavat, varsinkin vesiputoukset ja vedenvirtaukset<3 Ja musiikki nyt on erittäin iso ja tärkeä osa ollut aina elämääni monin eri tavoin, ja kiinnostaa toki myös tatuoinnit, itseltänikin niitä löytyy kolme kappaletta.
Keijukainen lapaluusta, tähti oikealta puolelta alaselästä, sekä kämmenselästä yksisarvinen. En usko hankkivani lisää tatuointeja vaikkakaan sitä ei nyt varmaksi koskaan tiedä.
Nämä kolme jotka itseltäni löytyy ovat todella rakastettuja. Ihan vähän tähän avaan näiden tatuointieni historiaa 😎
💥💥💥
Sain ajatuksen lapaluun keijutatuointiin 17-vuotiaana. Päätin silloin että haluan jonkun ison keijukaistatuoinnin ja mahdollisimman näkyvälle paikalle. Ei kuitenkaan niin että itse näen tatuoinnin jatkuvasti. Ajatus eli pitkään ja sopiva kuvakin löytyi.......
21-vuotiaana isoin tatuointini, keijukainen ilmestyi oikealle puolelle lapaluuhuni. Tatuointi ei ollut kuitenkaan ensimmäiseni, vaan olin saman vuoden keväällä ottanut tatuoinnin kämmenselkääni. Halusin johonkin yksisarvistatuoinnin ja käteen olin miettinyt jotakin itselleni sopivaa tatuointia. Joten kun sopivan kokoinen ja näköinen kuva yksisarvisesta löytyi, se oli täydellinen siihen kämmenen reunaan.
Seuraavana vuonna otin vielä oikealle puolelle alaselkään, keijukaisen kanssa samalle puolelle, tähtitatuoinnin. Ajatus tatuointiin tuli niin, että mietin edellisenä iltana että haluan jonkun tatuoinnin alaselkään, tähden tai tähdenlennon. Googletin nimellä "star tattoo" jonkun kivan kuvan, kävin tulostamassa kuvan työpäivän jälkeen kirjastossa, marssin tatuointistudioon ja niin minulla oli taas uusi tatuointi hankittuna. Sen jälkeen en olekaan uusia kuvia ottanut. Ainakaan vielä... 😎
(tatuointitarinat päättyy tähän 😄)
💥💥💥
Näpsin kuvia Varkauden kaupungista.......silmiinpistävistä paikoista ja esineistä joita löytyi sisätiloista ja ulkoa. 💥
retrokukat 💗💘💗
..Onko näitä vielä monessa kaupungissa olemassa? kesportteja!
....valtava iso vesistö keskustassa. 💙 On tälläkin varmaan nimensä, en vain tiedä mikä se on.
Kävin moikkaamassa!
Laivanrakentajamuistomerkki, Hertunranta.
Nämä sorsat nähtiin vähän ennen Konttikahvilaa, ja nehän lähtivät karkuun kun yritin vähän mennä lähemmäs. 😃 Hirveää vauhtia räpylöivät pakoon, ja kun sitten käännyinkin jatkamaan matkaa toiseen suuntaan, neljän sorsan seurue jäi tuohon rantaan pysähdyksiin ja niistä jäi itselleni ikuisesti muisto. ❤